Yhteispostaus
-

Kiitos kaikille joulukalentereihimme osallistuneille ja oikein hyvää joulua!
Joulukuu on tänäkin vuonna ollut meille erityisen kiireistä aikaa. Youtube-kanavallamme on ilmestynyt näiden 24 päivän aikana…
-

Adventtiarvonta: Voita yhteiseksi suosikiksemme nousseen kirjasarjan huima päätösosa!
Viime viikolla Instagramissamme järjestettyyn Harry Potter -arvontaan osallistui huima määrä innokkaita kirjaihmisiä. Kiitos ihan jokaiselle! Kolmannen…
-

Adventtiarvonta: Kiinnostaako Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan kuvitettu versio?
Joulu on lahjojen aikaa, ja koska olemme saaneet teiltä lukijoiltamme valtavasti innostusta ja hyvää mieltä läpi…
-

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia
Minna: Marraskuu osoittautui tasaisen varmaksi lukemiskuukaudeksi! Luin yhteensä kuusi kirjaa, joista yksi oli sarjakuva-albumi ja loput…
-

Lokakuussa paukkuivat ennätykset niin lukemisessa kuin blogissakin
Laura: Tuntuu, että lokakuun alusta olisi iäisyys! Olen ollut myös tämän kuukauden saikulla (parantukaa jo penteleen…
-

3 eniten keskustelua herättänyttä aihetta blogissamme – ja mitä ajattelemme niistä nyt
Bibbidi Bobbidi Book täytti eilen kolme vuotta – our little baby! Tälle alustalle on ollut antoisaa…
-

Alkava kesäloma näkyi meidän molempien lukumäärissä — heinäkuussa luimme yhteensä melkein 20 kirjaa
Minna: Heinäkuun alku sujui lukemisen suhteen varsin hyvin! Ehdin pitää muutaman kesälomapäivän ja vierailla kirjastossakin muutamaan…
-

Kesäkuussa luimme paljon, mutta lähinnä keskinkertaisia kirjoja
Laura: Elämä rauhoittui kesäkuussa ihanasti hektisen kevään jälkeen. Kun opinnot, remontti ja muutto oli saatu alta…
-

Kevään suuri kirja-avaus on täällä! – Aami-kollektiivi avasi verkkosivunsa
Viime syksynä Helsingin kirjamessuilla kipinöi. Istuimme lounaalla yhdessä Oma huone -podcastin Anniinan ja Ullan kanssa. Olimme…
-

Kevyttä ja raskasta – Näin sujui tämän vuoden lempikirjahaaste
Tämän tekstin piti ilmestyä alun perin helmikuun alussa. Sitten helmikuun lopussa. Tai herranjestas nyt viimeistään maaliskuun…