Laura Kuivalahti
-

Hyllynlämmittäjät ja muutamia vinkkejä Helmet-lukuhaasteeseen
Aloin jo hyvissä ajoin viime vuoden viimeisinä kuukausina tunnelmoida vuoden 2018 lukuhaasteita, sen verran innoissani olin!…
-

Sarjakuvasunnuntai – Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti
En ole koskaan ollut kovin kummoinen sarjakuvien lukija. Kotikotiin tulleen Aku Ankan ahmin toki joka keskiviikko…
-

Äänikirjat nousivat vuoden hitiksi – luin 38 ja kuuntelin 31 kirjaa vuonna 2017
Minna paljastikin jo eilen päättyvän vuoden lukutilastonsa, joten eiköhän nyt ole minun vuoroni luoda katsaus taakse…
-

34 esirippua myöhemmin – mitä jäi käteen teatterivuodesta 2017
Voin rehellisesti ja liioittelematta sanoa, etten ole koskaan aiemmin ollut näin ahkera teatterin penkin kuluttaja. Kuluneen…
-

Video: Joulun kirjavuori ja salainen hautausmaaoperaatio
Tänäkään vuonna kalenteriini ei ole punaisella tussilla merkitty päivätolkulla joululomaa, vaan sain tyytyä niihin neljään vapaapäivään,…
-

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun
Jouluun liittyvistä tarinoista yleisin on se, että joulupukin matka maailman ympäri on uhattuna syystä tai toisesta,…
-

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
”Kerran hän oli vain tavallinen poika nimeltä Nikolas, joka asui keskellä ei mitään, tai siis keskellä…
-

Chabouté: The Park Bench
Kuten Mielenterveysviikolla tunnustin, en ole juuri perehtynyt sarjakuviin sitten kotiin kannetun Aku Ankka -lehden. Tänä syksynä…
-

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
”Kulttuurimme ei määrää millaisia olemme. Me määräämme, millainen kulttuurimme on. Ellei kulttuuri anna naisille täysiä ihmisoikeuksia,…
-

Päivä jolloin opin, että novellit eivät sovi äänikirjoiksi – kolme miniarviota
Äänikirjoja on tullut taas kuunneltua sen verran hyvään tahtiin, että on aika koota jälleen kolmen arvion…