8 kirjaa, jotka luin alle 24 tunnissa (eli suorastaan ahmin)

8 kirjaa, jotka luin alle 24 tunnissa (eli suorastaan ahmin)

Joidenkin kirjojen kanssa se vain tapahtuu - nimittäin ahmiminen. Aloitat kirjan tarkoituksenasi lukea muutama luku ennen nukkumaanmenoa, mutta yhtäkkiä kello on neljä yöllä ja olet juuri lukenut lähes 400-sivuisen opuksen yhdeltä istumalta. Seuraavana aamuna silmät ovat ristissä ja päässä pyörivät romaanin tapahtumat ja tunnelmat, mitä ei erityisemmin auta, että näit niistä kaiken lisäksi untakin. Kuulostaako [...]

Sympaattinen seikkailu hienostohotellissa – Kerstin Gier: Pilvilinna

Sympaattinen seikkailu hienostohotellissa – Kerstin Gier: Pilvilinna

Kerstin Gier on yksi niitä kirjailijoita, joita saan kiittää siitä, että yläasteen ja lukion aikana huvennut lukuintoni palasi muutama vuosi sitten. (Eikä, siis jo viisi vuotta sitten?!)  Lainasin yliopiston alkupuolella kotikirjastostani Rubiinin puna -teoksen, johon ihastuin ihan täysillä ja ahmin koko trilogian suurin piirtein viikossa. Sen jälkeen olen ihastunut ja rakastunut Gierin Unien kirjat -sarjaan [...]

Kolme siskoa ja kirous murrettavana – Michelle Harrison: A Pinch of Magic

Kolme siskoa ja kirous murrettavana – Michelle Harrison: A Pinch of Magic

Voidaanko hetki arvostaa tämän kirjan kantta? Lainasin Michelle Harrisonin A Pinch of Magic -teoksen kirjastosta ainoastaan kannen perusteella. En ollut koskaan kuullutkaan kirjailijasta enkä hänen aiemmasta tuotannostaan (vaikka tämä on jo Harrisonin seitsemäs teos), mutta onneksi tartuin tähän! Yllätyksekseni teos on myös todella uusi: se on ilmestynyt englanninkielellä tämän vuoden helmikuussa. A Pinch of Magic [...]

Viisi kirjaa, jotka kaikki muut ovat jo lukeneet, mutta minä en ole vielä ehtinyt

Viisi kirjaa, jotka kaikki muut ovat jo lukeneet, mutta minä en ole vielä ehtinyt

Tiedättekö, kun TBR-listalle jää lojumaan sellaisia kirjoja, jotka ehdottomasti haluaisi lukea, mutta sitten ne vaan... jää lojumaan? Varsinkin englanninkielisen booktuben katsominen aiheuttaa mulle sitä, että laitan Goodreadsin Want to read -osioon vaikka mitä, mutta sitten en koskaan saa niitä kirjoja käsiini. Seuraavassa siis viisi kirja, jotka ehdottomasti haluaisin vielä joskus lukea, mutta en tiedä milloin! [...]

Heikosti iskevää satiiria – Jane Austen: Northanger Abbey eli Neito vanhassa linnassa

Heikosti iskevää satiiria – Jane Austen: Northanger Abbey eli Neito vanhassa linnassa

Olen tuntenut vastustamatonta vetoa klassikoihin ja ylipäätään vanhoihin kirjoihin tänä vuonna. Siitä syystä toin kirjastosta kotiin myös Jane Austenin Northanger Abbeyn, jonka toivoin olevan astetta helpompaa lukemista vaatimattoman 170 sivun pituuden vuoksi. Olin väärässä. Northanger Abbeyn päähenkilönä seikkailee 17-vuotias Catherine Morland, joka rakastaan kauhukirjallisuutta ja tahtoo sankarittareksi. Rauhalliset kotikonnut eivät kuitenkaan tarjoa siihen kovinkaan paljon [...]

Höttökirjallisuutta parhaimmillaan – Kiera Cass: The Heir & The Crown (Valinta #4, #5)

Höttökirjallisuutta parhaimmillaan – Kiera Cass: The Heir & The Crown (Valinta #4, #5)

Kiera Cassin Valinta-sarja on yksi niitä hattaramaisia young adult -sarjoja, joiden parissa viihtyy hieman liiankin hyvin, jos vain onnistuu sulkemaan omat kriittiset ajatuksensa kokonaan. Laura kuvaili sarjan aiemmista osista kirjoittaessaan Cassin kirjoitustapaa hyvin: "Kiera Cass onnistuu pelaamaan henkilöhahmojen ärsyttävyydelläkin niin taitavasti, että lukijan korvista nousee juuri oikea määrä savua." Tämä kuvaus osuu oikein hyvin sekä [...]

Magiaa, seikkailuja ja romantiikkaa – Stephanie Garber: Valenda (Caraval #2)

Magiaa, seikkailuja ja romantiikkaa – Stephanie Garber: Valenda (Caraval #2)

Stephanie Garberin Valenda ehti poltella omassa hyllyssäni häiden ajan, kunnes viimein pääsin tällä viikolla sen pariin. (Aloittamista hidasti myös vakaa päätökseni lukea Jane Austenin Northanger Abbey loppuun ennen uuden kirjan aloittamista. Se oli aikamoinen urakka, josta lisää myöhemmin!) Tälläkään kertaa Garberin luoma taikamaailma ei pettänyt ja pidin Valendasta jopa kenties enemmän kuin sarjan aloitusosasta Caravalista. [...]