Tänään julkistetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja, joten on aika paljastaa oma suosikkini

Tänään julkistetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja, joten on aika paljastaa oma suosikkini

Ajattelin aluksi, että taitaa olla aivan turha yrittää lukea kaikkia lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita ennen voittajan julkistusta, mutta päätinpä silti laittaa teokset varaukseen kirjastosta. Kaupunki kukaties oli ainoa kirja, jonka olin lukenut ennen finaalikuusikon paljastamista, mutta koska lopulta luettava sivumäärä oli hyvin maltillinen, niin ehdin kuin ehdinkin lukea kaikki kirjat päivää ennen juhlagaalaa. Olen edelleenkin [...]

Lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä tietokirjat jätettiin jälleen kerran suurten Finlandia-kemujen ulkopuolelle

Lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä tietokirjat jätettiin jälleen kerran suurten Finlandia-kemujen ulkopuolelle

Olen vähän väsynyt tähän ainaiseen nillittämiseen. Kun kaikilla on ilo ylimmillään ja juhlatunnelma katossa, minä nousen takarivistä sormi pystyssä sadattelemaan. Ja jos minä olen väsynyt tähän jatkuvaan vääntöön, niin voin vain kuvitella millaista uukahdusta tuntevat ne ihmiset, joita tämä asia koskee ihan ensikädessä. Minä sentään olen vain tällainen vähän sivullinen ihmettelijä, joka surullisena katsoo, kun [...]

Maagisen ihastuttava lastenromaani – Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain

Maagisen ihastuttava lastenromaani – Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain

Olen viime aikoina lukenut joitakin lastenromaaneja, mutta näin ihanaa kappaletta ei olekaan vielä tullut vastaan! Tuutikki Tolosen Agnes ja unien avain (WSOY, 2020) on hurmaavan mystinen seikkailuromaani, jonka tunnelma pitää otteessaan. Kati Vuorennon kauniit ja herkät kuvitukset tuovat tarinan ihanasti eloon. Tarina lähtee liikkeelle, kun päähenkilömme Agnes bongaa uuden kotikaupunkinsa hautausmaalla hautakiven, jossa on hänen [...]

Nämä kirjat meidän vauvalle on hankittu etukäteen + viisi lastenkirjaa, jotka haluaisin omaan hyllyyni

Nämä kirjat meidän vauvalle on hankittu etukäteen + viisi lastenkirjaa, jotka haluaisin omaan hyllyyni

Kun sain ensimmäisen kerran tietää olevani raskaana, päähäni pälkähti tietysti kaksi asiaa: 1) minkä kirjan otan mukaan synnytykseen ja 2) mitä kirjoja vauvalle pitäisi hankkia? Koska selväähän on, että aktiivisena lukijana haluan levittää kirjojen ilosanomaa myös omalle lapselleni, opettaa hänet arvostamaan kirjallisuutta ja kirjailijoiden työtä, sekä oppimaan maailmasta kirjojen avulla. Viime syksynä tulin myös siihen [...]

Lapsen silmin vanhempien erosta – Riina Katajavuori & Jenny Lucander: Kaksi kotia

Lapsen silmin vanhempien erosta – Riina Katajavuori & Jenny Lucander: Kaksi kotia

Marraskuun lastenkirja-ahmintaan sisältyi kirjailija Riina Katajavuoren ja kuvittaja Jenny Lucanderin Kaksi kotia -teos, joka kertoo vanhempien erosta ja siitä, kun lapsilla onkin yhtäkkiä kaksi kotia. Varpun ja Leon äiti ja isä ilmoittavat eroavansa ja Varpu ja äiti muuttavat uuteen kotiin. Isä ja Leo jäävät perheen vanhaan kotiin - eikä elämä enää olekaan samanlaista kuin ennen. [...]

Suloisen surullinen kirja joulunodotukseen – Maja Lunde: Lumisisko

Suloisen surullinen kirja joulunodotukseen – Maja Lunde: Lumisisko

Olen vaikka kuinka monena vuonna lukenut (tai yrittänyt lukea) Marko Leinon Joulutarinaa joulukalenterin tapaan yhden luvun joka päivä joulukuun alusta aina aattoon saakka. Tiesin toki, että on olemassa muitakin 24 luvun mittaisia, kirjalliseksi joulukalenteriksi sopivia teoksia, mutta en ole oikeastaan jaksanut niitä sen kummemmin etsiä. Viime vuonna satuin lainaamaan aivan vahingossa yhden joulukalenterikirjan, mutta päädyin [...]

Kaunis ja rohkaiseva lastenkirja peloista – Anna Tommola & Pete Revonkorpi: Säpsy uhmaa kohtaloa

Kaunis ja rohkaiseva lastenkirja peloista – Anna Tommola & Pete Revonkorpi: Säpsy uhmaa kohtaloa

Muistatteko, kun ihan tässä viikko sitten valittelin kauheaa lukujumia? Ja pari viikkoa sitten lupasin, että luen enemmän lastenkirjoja? No, nämä kaksi asiaa tulivat todella konkreettisella tavalla yhteen viime viikolla, kun päätin kirjastoreissulla kiertää ensialkuun lastenosaston kautta ja poimia mukaan muutamat kirjat. Se oli kannattava päätös, sillä olen tuon kirjastoreissun jälkeen lukenut loppuun jo kuusi kirjaa, [...]

Lupaus: Luen enemmän lastenkirjoja ja nostan niitä myös useammin esiin somessa

Lupaus: Luen enemmän lastenkirjoja ja nostan niitä myös useammin esiin somessa

Lasten- ja nuortenkirjojen Finlandia-ehdokkuuksien julkistustilaisuus nosti oman lukemiseni suhteen esille sen, miten vähän oikeastaan tiedänkään kotimaisesta lastenkirjallisuudesta. Sen lukeminen ei ole ollut itselleni (vielä) ajankohtaista muutoin kuin satunnaisesti sukulaistyttöjen lahjoja ostaessa ja iltasatuja lukiessa. Lahjaostoksilla ollessani en edes erityisesti kiinnitä huomiota kirjan julkaisuvuoteen, vaan sisältöön, joten olen auttamatta pimennossa aivan uudenkarhean lastenkirjallisuuden osalta. Finlandia-palkinnon ehdokkaista [...]

Kun lastenkirjat laajenevat nettiin, saa lukukokemus aivan uusia ulottuvuuksia: Kirjoja ei välttämättä voi lukea enää istuen!

Kun lastenkirjat laajenevat nettiin, saa lukukokemus aivan uusia ulottuvuuksia: Kirjoja ei välttämättä voi lukea enää istuen!

Milloin viimeksi luit kurkistuskirjaa? Siis sellaista kirjaa, jossa luukun takaa paljastuu uusi kuva tai aukeaa täysin uusi maailma? Lapsena rakastin kurkistuskirjoja ja aion varmasti joskus hankkia niitä myös omille lapsilleni. Nykyaikainen teknologia ja kirjallisuuden digitaalisuus tuntuvat kuitenkin mahdollistavan kurkistusluukkujen lisäksi hurjasti erilaisia seikkailuja erityisesti lastenkirjoissa! Tänään sukelletaan digitaalisen lastenkirjallisuuden maailmaan, joka oli ainakin itselleni aivan [...]

Klassikon äärellä – Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Klassikon äärellä – Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Olen moneen otteeseen julistanut, että klassikkokirjat eivät minua juuri kiinnosta, mutta ehkäpä olen lukenut vääränlaisia klassikoita. Vaikka monet kirjallisuuden kaanoniin kuuluvat romaanit saavat minut lähinnä haukottelemaan, lastenkirjallisuuden klassikot vievät minut mukanaan. Kirjoitinkin jo aiemmin Roald Dahlin Matildasta, tällä kertaa vuorossa on Iso kiltti jätti. Tarina lienee suurimmalle osalle meistä tuttu. Sohvi näkee eräänä unettomana yönä [...]