Teatterissa: Taru sormusten herrasta

Teatterissa: Taru sormusten herrasta

Nyt on tunnustuksen aika. En ole koskaan lukenut Taru sormusten herrasta -trilogiaa, vaikka yritys joskus takavuosina olikin kova. Halusin lukea kirjat ennen elokuvien julkaisua, mutta lopulta taisin päästä toisen kirjan alkuun. Huomattavasti sen jälkeen, kun kaksi ensimmäistä elokuvaa oli nähty. Ehkä syynä oli nuori ikäni, olinhan vasta alakoulun viimeisillä luokilla elokuvasarjan ensimmäisten osien ilmestyessä. Syynä [...]

Teatterissa: Myrskyluodon Maija

Teatterissa: Myrskyluodon Maija

On muutamia kappaleita, jotka onnistuvat joka kerta survaisemaan aivojeni itkunappulan ala-asentoon. Nousee päivä, laskee päivä on varma itkettäjä, Prinsessa Ruususen häämarssille olen sentään pystynyt jo kehittämään jonkinlaista immuniteettia. Tällä viikolla tuli jälleen todistetuksi, että Myrskyluodon Maija on myös kärkikahinoissa kyynelkanavieni kostuttajana. Helsingin kaupunginteatterin Myrskyluodon Maija oli todellinen itkufest, pahoitteluni lähistöllä istuneille. Remontin jälkeen ovensa avannut [...]

Teatterissa: Julia & Romeo

Teatterissa: Julia & Romeo

Kaksi nuorta rakastavaista, riitelevät suvut, kohtalokkaat kuolemat ja tarinan traaginen loppu. Jokainen meistä varmasti tietää Shakespearen Romeon ja Julian, näytelmän veronalaisista nuorista, jotka rakkaus ajaa kohti traagista loppua. Klassikkonäytelmää on esitetty vuosisatojen kuluessa ties minkälaisilla lavoilla ja mitä erilaisemmin sovelluksin. Minulle parhaiten ovat jääneet mieleen lastenohjelma Vili Vilperin tulkinta näytelmästä sekä Dingon musiikeilla höystetty Autiotalo, [...]

Kirjafriikin Netflix-vinkit tälle keväälle – Tsekkaa nämä sarjat nyt

Kirjafriikin Netflix-vinkit tälle keväälle – Tsekkaa nämä sarjat nyt

Joskus lukeminen jää vähemmälle, kun Netflix vetäisee mut kunnolla syövereihinsä. Sitä on tapahtunut sanotaanko nyt viimeisen puolen vuoden aikana yhä enemmän, vaikka olen myös lukenut tasaisella tahdilla kirjoja. Jos pitäisi valita kirjojen ja tv-sarjojen välillä, en todennäköisesti pystyisi tekemään valintaa, koska joskus ruutuversio yksinkertaisesti toimii paremmin kuin teksti. Tälle listalle olen koonnut viimeisen puolen vuoden [...]

Teatterissa: Godspell

Teatterissa: Godspell

Vietin jälleen viime viikolla kulttuurikeskiviikkoa, ja hyppäsin junaan, joka kuljetti minut Tampereelle. Nämä keskelle viikkoa osuvat kulttuurireissut ovat aina hieman raskaita, joten teen niitä vain hyvästä syystä. Tampereen työväen teatterissa esitettävä Godspell oli ehdottomasti erinomainen syy kärsiä pienestä väsymyksestä torstaiaamuna, etenkin kun roolituksessa on mukana hyvä ystäväni. Tampereen työväen teatterin kanssa toimivat yhteistyössä tällä kertaa [...]

Teatterissa: Veriruusut

Teatterissa: Veriruusut

Istun hiljaa paikallani, suu aavistuksen verran raollaan. Teatterin valot ovat sammuneet merkiksi esityksen loppumisesta, mutta aplodit eivät ole vielä alkaneet. Kuluu sekunti, toinen. Toivon että tämä pimeys ja hiljaisuus jatkuisi vielä, mutta yhdyn mukaan taputuksiin, kun ensimmäiset katsojat paukauttavat kämmenensä yhteen. Olo on täysin tyhjä. Täysin tyhjä. Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistettiin viime vuonna mitä mielikuvituksellisimmilla [...]

Teatterissa: Love Me Tender

Teatterissa: Love Me Tender

Rakastan Elvistä. Sitä nuorta notkealanteista hurmuria, joka äänellään saa kellohelmat heilumaan ja sydämet läpättämään. Koska myös rakkauteni 50-lukua ja musikaaleja kohtaan on kiistämätöntä, voitte varmasti kuvitella että Lahden kaupunginteatterin Love Me Tender -musikaali on ollut must see -listallani ensi-illastaan lähtien. Joe DiPietron käsikirjoittama musikaali ei kerro itse laulajatähden tarinaa, vaikka teos Elviksen musiikin ympärille rakentuukin ja [...]

Teatterissa: Cats

Teatterissa: Cats

Jos saisin katsoa vain yhdentyyppisiä näytelmiä koko loppuikäni, en voisi kohdistaa valintaani mihinkään muuhun kuin klassikkomusikaaleihin. Voi kuinka rakastankaan mukaansatempaavia melodioita, häpeilemätöntä heittäytymistä ja ylitsepursuavia tanssikoreografioita! Olisipa arjessa vähän enemmän musikaalimaisuutta! Vaikka olen päässyt nauttimaan varsin monista upeista esityksistö, on musikaalisivistyksessäni myös muutamia nolostuttavia aukkoja. Esimerkiksi Cats oli minulle tuttu vain Memory-kappaleesta ja ainaisista piikittelyistä, [...]

Niin monesta kirjasta tulee tänä vuonna elokuva – nämä 7 ainakin kiinnostavat!

Niin monesta kirjasta tulee tänä vuonna elokuva – nämä 7 ainakin kiinnostavat!

Jokainen kirjafriikki tietää sen tunteen, kun kuulee ensimmäisen kerran, että omasta lempikirjasta tehdään elokuva. Tunteet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta kaksi hallitsevinta ovat nämä: JES, IHANAA, VIIMEIN! ja Entäs jos ne pilaa sen?! Tämä vuosi tulee todennäköisesti olemaan ainakin YA-kirjallisuuden faneille kestämätön, sillä monesta genren huipputeoksesta on väännetty leffa. Elokuvista ei ole suuremmin tämän blogin puolella tähän [...]

34 esirippua myöhemmin – mitä jäi käteen teatterivuodesta 2017

34 esirippua myöhemmin – mitä jäi käteen teatterivuodesta 2017

Voin rehellisesti ja liioittelematta sanoa, etten ole koskaan aiemmin ollut näin ahkera teatterin penkin kuluttaja. Kuluneen vuoden aikana olen nähnyt yhteensä 34 näytelmää, tanssiesitystä, oopperaa tai vastaavaa esittävän taiteen show'ta. Pääasiassa kuitenkin teatteria. Mistä tämä lähes viikoittainen teatteriputki sitten johtuu ja mitä siitä piirtyi parhaiten muistojen kankaalle? Katsotaanpas. Muutin tammikuun alussa Helsinkiin järjettömän kattavan kulttuuritarjonnan [...]