Laura: Tänä vuonna luettavakseni tuli tosiaan tietokirja. Luen suhteellisen vähän muuta kuin fiktiota, mutta kun opus keskittyy sarjamurhaajan ja -raiskaajan ympärille, oli kiinnostukseni herätetty. Criminal Minds on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjojani, jotenkin tuollaisten ihmishirviöiden mieleen porautuminen ja heidän nappaamisensa kiehtoo minua. Michelle McNamaran teos Katoan yön pimeyteen kertoo kirjailijan pakkomielteisestä halusta selvittää Golden State Killerin henkilöllisyys. Kymmeniin raiskauksiin ja murhiin 1970- ja 1980-luvuilla syyllistynyt mies on selvinnyt hirmuteoistaan vuosikymmeniä, mutta edelleen ammattilaiset ja lukemattomat harrastelijat yrittävät selvittää hänen henkilöllisyyttään.
Oman mausteensa kirjaan tuo se, että McNamara menehtyy yllättäen ennen kuin saa kirjansa valmiiksi. Kirja viimeistellään hänen muistiinpanojensa perusteella, ja siitä tulee myyntimenestys. Uudessa versiossa, jonka itsekin luin, päästään myös paljastamaan murhaajan nimi ja kertomaan hänen pidätyksestään. Yksi kiinnostavimmista oivalluksista minulle tämän kirjan ääressä oli murhaajan nimettömyyden vaikutus hänen valta-asemaansa. Kun tuntematon mies selviytyy kymmenistä raaoista rikoksista vuosien ajan ja katoaa sitten jäljettömiin, hän ei enää vaikuta ihmiseltä vaan joltain käsittämättömältä pahuuden muodolta. Kun hänen nimensä ja kuvansa paljastetaan, muistuu mieleen, että hän on myös aivan tavallinen ihminen, joka kantaa mukanaan oma historiaansa, johon ei kuulu ainoastaan kammottavia hirmutöitä. Jokainen aikuinen murhaajakin on joskus ollut viaton lapsi. Hurja ajatus. Samalla myyttinen kuva kaikkivoivasta sarjamurhaajasta murentuvat.
Vaikka kirjan aihe kiinnosti minua kovasti, olin hukkua sen tarjoamaan tietotulvaan. Kun rikospaikkoja ja uhreja on kymmenittäin, on välillä hankala pysyä mukana siinä kenestä nyt puhutaan. Vaikka kirjan alussa on aikajana, olisin kaivannut vielä selkeämpää kuvausta tapahtumien etenemisestä. McNamaran kuoleman vuoksi kirjailija nostetaan myös tärkeään asemaan kirjassa. Minä en tästä ratkaisusta hirveästi pitänyt. McNamara keskittyy omissa teksteissään ensisijaisesti murhaajaan, joten en saa hänestä kovin selkeää kuvaa. McNamaran henkilöhistoriaan liittyvät osiot tuntuvatkin vähän ylimääräisiltä, etenkin kun tekstimassaa on jo valmiiksi todella paljon. Vaikka kirjan alaotsikko kuuluu Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer jää tuo pakkomielle minulle hyvin etäiseksi.
Kirjan loppua kohden huomaan lukutahtini nopeutuvan, murhaajan henkilöllisyyden paljastuminen totisesti kiinnostaa. Olisin kaivannut tekstiin hieman lisää editointia ja karsimista, ihan jokaista kaupunginosaa ei olisi tarvinnut taustoittaa sen historiasta lähtien. Vaikka viihdyin kirjan ääressä, oli se minulle lopulta kolmen tähden lukukokemus.
Minna: Laura antoi minulle tänä vuonna luettavaksi Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani -teoksen, joka on sekin tietokirja. Olimme siis hyvin samantyyppisten kirjojen parissa, eivätkä samankaltaisuudet rajoittuneet kirjojen genreen. Kuten Michelle McNamaran sarjamurhaajahdissakin, on Naparetkessä kyse yhden naisen pakkomielteestä vuosi(satoj)a vanhaan mysteeriin. Kirjailija, lääkäri ja graafikko Bea Uusma löytää nuorena naisena tuttaviensa kirjahyllystä teoksen, joka kertoo Andréen retkikunnan mystisestä katoamisesta 1890-luvun lopulla. Pohjoisnaparetkelle lähtenyt ruotsalainen retkikunta tekee pakkolaskun vetypallolla jäälle, selviää jäällä kuukausien ajan, mutta maata löytäessään mieskolmikko kuolee kolmen päivän sisällä toisistaan. Uusma on päättänyt selvittää miesten kuolemaan liittyvän mysteerin ja omistaa ison osan elämästään tapauksen tutkimiselle.
Ensimmäisenä kiinnitän huomiota kirjan poikkeukselliseen kokoon ja ulkoasuun. Olin odottanut hakevani kirjastosta tavallisen romaanin kokoisen teoksen, jossa on kenties jonkinlainen kiiltäväsivuinen kuvaliite, mutta hyllyssä odottaakin tavallista kookkaampi ja mielenkiintoisesti taitettu tietokirja. Teksti ei ole yhtenäistä, vaan varsin sirpaleista, eikä se itseasiassa noudata lainkaan romaanin konventioita. Välillä kuvataan retkikunnan olosuhteita, välillä Uusman omaa tutkimusta ja matkoja napaseudulle. Yksi osio on omistettu kokonaan retkikunnan päiväkirjojen analysoimiselle. Seassa on paljon miesten viimeisestä leiristä otettuja valokuvia, sekä matkalla otettuja kuvia, jotka onnistutaan kehittämään, vaikka niiden filmit ovat maanneet lumen alla 33 vuotta ennen kuin retkikunnan viimeinen leiri löydetään vuonna 1930. Uusman tausta graafisen suunnittelun parissa näkyy.
Viihdyin kirjan parissa valtavan hyvin ja olin siitä niin innoissani, että lukiessani luin miehelleni joitakin osia kirjasta ääneen. Olen sen jälkeen suositellut kirjaa äidilleni, siskolleni ja parhaalle kaverilleni, sekä keskustellut siitä Oma Huone -podcastin Ullan kanssa varsin innostuneesti. Uusman pakkomielle tapauksen selvittämiseen on huumaava ja lukija uppoutuu tapauksen selvittämiseen täysin. Vaikka katoamistapaus on jo yli sata vuotta vanha, on siinä samanlaista vetovoimaa, jota itse löysin McNamaran teoksesta ja joka kiehtoo myös esimerkiksi TV:n rikosohjelmissa, kuten Criminal Mindsissa. Naparetki oli viiden tähden arvoinen ja tammikuun paras lukukokemus.
p.s. Tämä oli jo kolmas kerta, kun luimme toistemme viime vuoden suosikkikirjat. Jatkamme haastetta varmasti tulevinakin vuosina, sillä se laittaa meidät lukemaan oman mukavuusalueemme ulkopuolelta ja esittelee meille kirjoja, joihin emme ilman tätä haastetta varmasti koskaan tarttuisi. Löydät aiempien vuosien postaukset alta!
- Haaste: Haastamme toisemme: Lue viime vuoden lempikirjani (2018)
- Tulokset: Pelko persiissa kohti toistemme suosikkeja – Lempikirjahaasteen kokemuksia (2018)
- Haaste: Lempikirja-haaste tulee taas! Hyppäämme toistemme lukutonteille (2019)
- Tulokset: Kevyttä ja raskasta – näin sujui tämän vuoden lempikirjahaaste (2019)
- Haaste: Lempikirjahaasteen kolmas kierros lähtee tästä: Luemme jälleen toistemme viime vuoden suosikkiteokset (2020)
Bibbidi Bobbidi Book 
Jätä kommentti Mari Peruuta vastaus