Helmet-lukuhaaste suoritettu toiseen kertaan tänä vuonna, vaikka meinasin typeryyksissäni tuhota taulukointisysteemini!

Helmet-lukuhaaste suoritettu toiseen kertaan tänä vuonna, vaikka meinasin typeryyksissäni tuhota taulukointisysteemini!

Voin nyt ilokseni julistaa, että olen suorittanut Helmet-lukuhaasteen viisi kokonaista vuorokautta ennen vuoden loppumista! Keskiviikkona luin loppuun Anni Saastamoisen Sirkan, jonka avulla sain suoritettua lukuhaasteen viimeisen kohdan. Suoritan jo toista kertaa Helmet-lukuhaasteen tuplana, ja jo aiemmin syksyllä läpäisemäni äänikirjaversion pääsee katsomaan täältä. Tähän mennessä olen lukenut tänä vuonna 114 kirjaa, mikä on yli kaksi kertaa [...]

Kiitos kaikille joulukalentereihimme osallistuneille ja oikein hyvää joulua!

Kiitos kaikille joulukalentereihimme osallistuneille ja oikein hyvää joulua!

Joulukuu on tänäkin vuonna ollut meille erityisen kiireistä aikaa. Youtube-kanavallamme on ilmestynyt näiden 24 päivän aikana yhteensä kaksitoista videota 12 Days of Bibobooxmas -videokalenterin muodossa. Instagramissa olemme puolestaan emännöineen #Bibobooxmas19-haastetta, johon on tullut yli 800 kuvaa! Ihan käsittämätön määrä! Viime vuoden kuvahaasteeseen tuli noin 450 kuvaa ja vuonna 2017 noin 300 otosta. Ette voi edes [...]

Adventtiarvonta: Voita yhteiseksi suosikiksemme nousseen kirjasarjan huima päätösosa!

Adventtiarvonta: Voita yhteiseksi suosikiksemme nousseen kirjasarjan huima päätösosa!

Viime viikolla Instagramissamme järjestettyyn Harry Potter -arvontaan osallistui huima määrä innokkaita kirjaihmisiä. Kiitos ihan jokaiselle! Kolmannen adventin kunniaksi järjestämme vielä vuoden viimeisen arvonnan. Tällä kertaa palkintona on Stephanie Garberin Caraval-sarjan päätösosa Finale. Tuttuun tapaan osallistumisaikaa on vain 24 tuntia, joten klikkaa itsesi nopeasti blogimme Instagram-tilille! Arvonnan säännöt Arvonnan järjestävät Bibbidi Bobbidi Book -blogin ylläpitäjät. Arvontaan [...]

TBR100 eli sata kirjaa, jotka halusin lukea – missä mennään nyt?

TBR100 eli sata kirjaa, jotka halusin lukea – missä mennään nyt?

Kirjoitin lähes kaksi vuotta sitten eli tammikuussa 2018 postauksen otsikolla "Tässä tulee TBR100 eli sata kirjaa, jotka haluaisin lukea". Postaus osui joku aika sitten silmääni blogia selatessani ja päätin mielenkiinnosta katsoa, kuinka monta teosta olin tuolta listalta lukenut. Näin jälkikäteen ajatellen lista kuvastaa vahvasti kirjallisuusmakuani juuri tuolloin kaksi vuotta sitten ja listalla on monia kirjoja, [...]

Adventtiarvonta: Kiinnostaako Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan kuvitettu versio?

Adventtiarvonta: Kiinnostaako Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjan kuvitettu versio?

Joulu on lahjojen aikaa, ja koska olemme saaneet teiltä lukijoiltamme valtavasti innostusta ja hyvää mieltä läpi vuoden, päätimme hemmotella teitä pienellä joululahjalla. Instagram-tilimme uusimmassa kuvassa pääset osallistumaan arvontaan, jonka palkintona on J. K. Rowlingin Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjaa kuvitettuna versiona. Aikaa osallistumiseen on vain tasan vuorokausi, joten kipin kapin Instagramiin! Arvonnan säännöt Arvonnan [...]

Marraskuun videoilla jännitettiin Finlandia-ehdokkaita, maratoonattiin ja rikottiin lukuennätyksiä

Marraskuun videoilla jännitettiin Finlandia-ehdokkaita, maratoonattiin ja rikottiin lukuennätyksiä

Kalenteri on käännetty vuoden viimeisen kuukauden kohdalle ja joulukalenterin ensimmäiset luukut on avattu. Sehän tarkoittaa siis sitä, että on aika kurkistaa, millaisia videoita Youtube-kanavallamme ilmestyi marraskuussa. Ja jos pidätte videoistamme, joulukuu tarjoaa teille yltäkylläisesti katsottavaa. Kanavallamme ilmestyy 12 Days of Bibobooxmas -video joka toinen päivä aina jouluaattoon saakka! Videokalenterin ensimmäisessä osassa esiinnymme yhdessä, ja tänään [...]

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia

Minna: Marraskuu osoittautui tasaisen varmaksi lukemiskuukaudeksi! Luin yhteensä kuusi kirjaa, joista yksi oli sarjakuva-albumi ja loput romaaneja. Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti Renée Ahdiehin The Beautiful, jonka historiallinen tunnelma ja viihdyttävät henkilöhahmot pitivät otteessaan alusta loppuun. Yllättäen pidin myös Antti Heikkisen Kehvelistä, vaikken suomalaista kirjallisuutta kovin usein luekaan. Pitäisi ehkä harrastaa sitä hieman enemmän! Päätin kuukauden [...]