Kun kirja on liian vaikea – Mariaana Jäntti: Amorfiaana

Nyt täytyy tehdä tunnustus: kirjoitan kirjasta, jota en ole lukenut loppuun. Se on kuitenkin osittain tämän tekstin pointti, joten kestä hetki kanssani. Mariaana Jäntin Amorfiaana on tietyissä piireissä yksi suomalaisen kirjallisuuden kulttiteoksista. Vuonna 1986 julkaistu, Jäntin ainoaksi jäänyt romaani on hengästyttävä, pyörryttävä ja niin täynnä sanoja ja ajatuksia, että lukija ei tahdo pysyä kärryillä siitä, missä mennään, milloin ja kenen kanssa. Teos on yksinkertaisesti vaikealukuinen, vaikka siinä on alle 200 sivua.

Tarinan kehyskertomuksena toimii hetki kadulla, jossa tyttö on jäämässä kolmipyörällään kuorma-auton alle. Tätä narratiivia ei kuitenkaan tarinassa juuri tutkita, vaan teoksen fokus siirtyy kadun varrella sijaitsevaan kerrostaloon ja sen asukkaisiin. Yhdessä huoneistossa käydään oikeutta, jossa ”asianajaja Lorenz Trendén tuomitsee nuoren Alfhildin, laiskanlinnan prinssi Kött heittää fileerausveistä, Paul pöyhii viiksiään ja hieroo punttiaan, Madame menettää kaikki hampaansa, Mr Sternpoff antaa hänelle piristävän ruiskeen, tal.hoit. Parkstein ihmettelee kuljetusautoa, joka kaiken aikaa vaanii lamput loistaen alhaalla kadulla”. (Lainaus kirjan kansiliepeestä.)

Amorfiaana on ”surrealistisessa hulluudessaan vertaansa vailla suomalaisessa kirjallisuudessa”. Tähän kirjan takakannesta löytyvään kuvaukseen voin yhtyä täysin. Jäntin tyyli kirjoittaa on uniikki, enkä ole koskaan aiemmin lukenut mitään, mikä muistuttaisi Amorfiaanaa missään muodossa. Teos on ajalliselta rakenteeltaan hämyinen, sillä yhtä aikaa tarinaan kuluva aika tuntuu uskomattoman pitkältä, mutta se on samalla todella lyhyt. Osa tästä efektistä syntyy varmasti Jäntin kirjoitustyylin pohjalta, sillä hän suosii tajunnanvirtatekniikan tapaista tyyliä, jossa käytetään mielummin pilkkuja kuin pisteitä. Lisäksi kappaleet ovat pitkiä ja kappalejaot harvinaisia, ja niiden kantava ajatus (jos sellaisen pystyy löytämään) saattaa vaihtua täysin yllättäen. Virkkeet muodostuvat monista osista ja niiden välille on usein mahdotonta vetää suoria yhteyksiä, mikä tekee tarinan seuraamisesta työlästä ja ainakin minut se väsytti välistäkin ihan kokonaan.

Luen Amorfiaanaa osana kirjallisuuden aineopintoja yliopistolla. Se kuuluu lukemistoon kurssilla, jolla käsitellään kokeellisia kerrontatapoja. Teoksesta on tarkoitus tehdä pitkälle ja syvälle menevä tulkitseva essee ja esitelmä, ja kiitän onneani, että ne tehdään ryhmässä. Teoksen tulkitsemisen tekee vaikeaksi se, että sitä ei todellakaan kannata lähteä avaamaan sanojen, lauseiden tai edes kappaleiden tasolla. Niissä on liikaa yksityiskohtia, jotka voisivat viedä tulkinnan teoksen kokonaisuuden kannalta täysin väärään suuntaan. Toisaalta Amorfiaanaa on vaikeaa käsitellä myöskään kokonaisuutena, sillä tuo kokonaisuus ei hahmotu helposti kaikkien niiden yksityiskohtien keskeltä. Vai mitä sanot, kun teksti kuulostaa yleisesti ottaen tältä:

Aika kova murina kuuluu seinien takaa ja Alfhild luulee, että mikä se on; ei se ole Mr joka joskus pelleilee ja haukkaa, vaan kauempaa se tulee; että onkohan jättiläiskuristajalla kova nälkä, ja miten silloin miekannoutumatkalle lähteneen jalon Friksos-pojan käy kuristajan nälkäotteessa, miten suloinen aataminomena kestää kiristystä, voiko Urin uskollisuus pettää ja voittaako Friks kauhean kahakan niin että vihdoin voidaan jakaa oikeutta miekan turvin ja kuka silloin on turvassa …

En kirjoittanut edeltävää virkettä loppuun, sillä se jatkuu vielä neljän lauseen verran, mutta esimerkki varmasti auttaa ymmärtämään, miksi teos todellakin haastaa lukijansa. Päätin ottaa Amorfiaanan lukemisen haasteena ja aion lukea sen loppuun vielä tämän kuukauden aikana (ja on pakkokin, sillä esseen ja esitelmän deadlinet painavat päälle). Teos pääsi kuitenkin yllättämään, vaikka olin tietoinen sen kokeellisesta luonteesta jo etukäteen. Vuosikausien lukemisharrastuksen jälkeen on suorastaan piristävää, että jokin teos pääsee koettelemaan ja aiheuttamaan ihmetystä, vaikka koenkin olevani kokenut lukija.

Saatan kirjoittaa Amorfiaanasta vielä jatkossakin, kunhan pääsen luku-urakan loppuun ja saan ajatuksiani tarinan merkityksestä selvemmäksi (jos sillä ylipäätään on jokin merkitys). Jos teos kiinnostaa sinua, voit tutustua siihen esimerkiksi vuonna 2016 kirjoitetun pro gradu -työn kautta tai lukemalla tämän blogitekstin kirjan kustannusprosessiin liittyen.

Ja nyt, oletko lukenut Amorfiaanan? Tai oletko lukenut jotakin vastaavaa? Jotakin, mikä yllättää ehkäpä juuri kokeellisuudellaan? Näistä olisi kiva kuulla lisää!