
Jos hieraisit silmiäsi otsikon lukiessasi niin ei hätää, se on ihan totta! Aloitamme helmikuun alussa seitsemän kuukautta kestävän Harry Potter -yhteislukumaratonin, jonka aikana luemme yhdessä yhden Harry Potter -kirjan kuussa ja sä voit tulla mukaan! Aloitamme tietenkin Viisasten kivestä ja päätämme urakan elokuun lopulla Kuoleman varjelusten viimeisille sivuille. Tästä postauksesta löydät kaiken maratoniin liittyvän oleellisen tiedon kootusti ja voit palata siihen esimerkiksi tarkistamaan lukuaikataulun!
Miksi järjestämme HP-maratonin?
Pohdimme vuoden alussa molemmat tahoillamme lukutavoitteitamme (Minnan täällä, Lauran täällä) ja huomasimme haaveilevamme Harry Pottereiden uudelleen lukemisesta. Alkuvuoden ideointisessiossa heittelimme ideoita ja päädyimme siihen, että mikä olisikaan mukavampaa kuin lukea kaikki Potterit yhtä matkaa ja osallistaa teidät seuraajatkin siihen!
Suurin osa Potter-maratonista käydään Instagramimme ja Youtube-kanavamme puitteissa. Käytämme blogia tässä projektissa lähinnä pitkäaikaiseen tiedon säilyttämiseen ja, kuten aiemminkin, pidempien tekstien julkaisemiseen. Jos maratonin aikana siis inspiroidumme jostain kirjasta erityisen paljon, saattaa HP näkyä silloin täälläkin enemmän, mutta pääasiassa operoimme muissa kanavissamme. Maratonissa yhdistyy siis kivalla tavalla lukuhaasteet, somen tekeminen ja teidän seuraajien kanssa jutteleminen ja fiilistely!
Miten maratonille voi osallistua?
Kuten jo tuossa edellä mainitsimme, maratonin sisällöt painottuvat vahvasti Instagramiimme ja Youtube-kanavallemme. Julkaisemme 3.2. alkaen joka maanantaiaamu Instagramissamme HP-aiheisen kuvan, joka liittyy edellisellä viikolla luettuihin lukuihin. Kuvateksti sisältää aina keskustelupointin tai kysymyksen, jomman kumman meidän ajatuksia kysymykseen ja edellisen viikon lukuihin liittyen, sekä muistutuksen seuraavan viikon luvuista. Maratonille voi osallistua kommentoimalla kuvaa sekä päivittämällä omaa edistymistään hashtagilla #bibobookhpmaraton. Youtuben puolella Laura dokumentoi omaan edistymistään kuukausittaisissa lukuvlogeissa.
Sinä voit osallistua maratonille ihan missä tahansa kanavassa. Kannattaa ehkä kuitenkin suosia niitä, joissa mekin olemme läsnä, jotta pääsemme yhdessä juttelemaan Harryn seikkailuista! Sekä Instagramissa että Twitterissä voit käyttää samaa hashtagia (#bibobookhpmaraton) ja IG:ssä tägätä meidät @bibobookblog ja Twitterissä @LauraKuivalahti ja @Miimh.
Millaisessa aikataulussa kirjoja luetaan?
Sopivassa! Tai ainakin sellaiseksi yritimme sen suunnitella. Jokaiseen kirjaan käytetään neljä viikkoa, paitsi Feeniksin kiltaan, jota yli tuhannen sivun pituuden vuoksi tahkotaan vielä yksi ylimääräinen viikko. Jokaisen viikon sivumäärä on pyritty pitämään alle tai noin 200 sivussa, jotta taakka ei käy mahdottomaksi. (Ja tietenkään kirjoja ei tarvitse tässä tahdissa lukea, vaikka maratonille osallistuisikin. JA postauksiin saa kommentoida ja keskusteluihin osallistua, vaikka ei lukisikaan kirjasarjaa uudelleen meidän mukana!)
Alta löydät alustavan aikataulun kunkin kirjan lukemiseksi. Sivumäärät on laskettu alkuperäisten painosten mukaan (siis niiden, joissa on Mika Launiksen tekemät kansikuvat), joten ne eivät välttämättä pidä paikkaansa myöhempien painosten, eivätkä varsinkaan kuvitettujen painosten kohdalla. Sivumäärät ovat mukana taulukossa lähinnä antamassa informaatiota siitä, kuinka paljon millekin viikolle osuu luettavaa.
Toistetaanpa vielä oleelliset asiat:
- Kirjoja ei ole pakko lukea aikataulun mukaan (tietenkään)! Aikataulu auttaa meitä suunnittelemaan keskustelupostauksia Instagramiin ja ohjaamaaan keskustelua, sekä sua lukemaan, jos niin haluat.
- Keskustelupostaus ilmestyy aina seuraavan viikon maanantaina eli esimerkiksi Viisasten kiven luvut 1-5 luetaan 3.-9. helmikuuta ja niihin liittyvä keskustelupostaus ilmestyy maanantaina 10. helmikuuta.
- Keskusteluun saa osallistua, vaikka ei aikoisikaan osallistua maratonille! Valitsimme Potterit luettavaksi juuri siksi, että niistä lähes kaikilla on sanottavaa. 🙂
Harry Potter ja Viisasten kivi (17 lukua, 335 sivua)
Lukuaika | Luettavat luvut | Sivumäärä |
3.-9.2. | Luvut 1-5 | 99 sivua |
10.-16.2. | Luvut 6-9 | 80 sivua |
17.2.-23.2. | Luvut 10-13 | 68 sivua |
24.2.-1.3. | Luvut 14-17 | 88 sivua |
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio (18 lukua, 365 sivua)
2.3.-8.3. | Luvut 1-5 | 96 sivua |
9.-15.3. | Luvut 6-10 | 100 sivua |
16.3-22.3. | Luvut 11-14 | 88 sivua |
23.3.-29.3. | Luvut 15-18 | 79 sivua |
Harry Potter ja Azkabanin vanki (22 lukua, 456 sivua)
30.3.-5.4. | Luvut 1-6 | 130 sivua |
6.-12.4. | Luvut 7-11 | 114 sivua |
13.-19.4. | Luvut 12-17 | 120 sivua |
20.-26.4. | Luvut 18-22 | 90 sivua |
Harry Potter ja Liekehtivä pikari (36 lukua, 768 sivua)
27.4.-3.5. | Luvut 1-9 | 155 sivua |
4.-10.5. | Luvut 10-19 | 199 sivua |
11.-17.5. | Luvut 20-27 | 207 sivua |
18.-24.5. | Luvut 28-36 | 175 sivua |
Harry Potter ja Feeniksin kilta (37 lukua, 1050 sivua)
25.-31.5. | Luvut 1-8 | 188 sivua |
1.-7.6. | Luvut 9-15 | 212 sivua |
8.-14.6. | Luvut 16-23 | 222 sivua |
15.-21.6. | Luvut 24-30 | 227 sivua |
22.-28.6 | Luvut 31-37 | 200 sivua |
Harry Potter ja Puoliverinen prinssi (30 lukua, 698 sivua)
29.6.-5.7. | Luvut 1-8 | 184 sivua |
6.-12.7. | Luvut 9-16 | 192 sivua |
13.-19.7. | Luvut 17-23 | 175 sivua |
20.-26.7. | Luvut 23-30 | 147 sivua |
Harry Potter ja Kuoleman varjelukset (36+1 lukua, 828 sivua)
27.7.-2.8. | Luvut 1-9 | 195 sivua |
3.-9.8. | Luvut 10-19 | 229 sivua |
10.-16.8. | Luvut 20-27 | 180 sivua |
17.-23.8. | Luvut 28-36 | 213 sivua |
24.-30.8. | Viimeinen luku: 19 vuotta myöhemmin | Who cares, nyt se on jo ohi? 😦 |
Meillä on suunniteltuna muutama pieni yllätys näiden kuukausien varalle, mutta ne kuluvat aika varmasti myös supermukavasti pelkkien Pottereidenkin varassa. Ja jotta meidän IG-tili ei muutu ihan HP-fanitiliksi, niin postaukset jatkuu täällä blogissa samaan tahtiin kuin ennenkin (eli tiistaisin ja torstaisin, sekä lauantaisin) ja näin ollen myös IG saa uutta (Harry Potteriin liittymätöntä) sisältöä joka viikko!
Tervetuloa siis mukaan! Julkistimme yhteislukumaratonin myös Instagramissa tänään, joten jos haluat tulla mukaan fiilistelemään, niin sinne vaan. Pian päästään yhdessä lukemaan – me ei maltettaisi odottaa! 🙂
Hei huomautrikohan jo joku muu että tuolla puoliverisrn prinssin vikassa ja kuoleman varjelusten ekassa kohdassa on väärät päivämäärät!
Mutta ihan huippua että järjestätte tämän!
TykkääTykkää