8 romanttista fantasiakirjaa, jotka saavat sukat pyörimään jalassa

8 romanttista fantasiakirjaa, jotka saavat sukat pyörimään jalassa

Kirjatiktok eli tuttavallisemmin booktok on saanut minut jälleen haikailemaan ihanien fantasiamaailmojen ja romanssien perään. Kuten varmasti moni blogia pidempään seurannut tietää, luen romantiikkaa aika tasaisin väliajoin ja kaipaan sitä kutkuttavaa tunnetta, kun kahden hahmon välillä kipinöi. Booktokin suositusvideoista inspiroituneena päätin koota parhaat vinkkini romanttisista fantasiakirjoista! Sarah J Maas: Throne of GlassJos jonkun fantasiasarjan aikana päähenkilö [...]

26 elämäni tärkeintä kirjaa, joiden avulla innostuin (ja innostun!) lukemisesta yhä uudelleen

26 elämäni tärkeintä kirjaa, joiden avulla innostuin (ja innostun!) lukemisesta yhä uudelleen

Täytän tänään 26 vuotta! (Minä syntymäpäivänäni täällä.) Juhlapäivän kunniaksi päätin listata 26 kirjaa, jotka ovat olleet jollain tavalla tärkeitä minulle elämäni varrella. Kaikki kirjat tällä listalla eivät välttämättä ole enää lemppareitani (vaikka suuri osa on!), eivätkä kaikki ole edes hyviä kirjoja (kröhöm, 50 Shades of Grey). Sen pidemmittä puheitta, käydään listan kimppuun! J. K. Rowling: [...]

Huhtikuussa luimme järkälemäisiä kirjoja ja rikoimme (jälleen!) lukuennätyksiä

Huhtikuussa luimme järkälemäisiä kirjoja ja rikoimme (jälleen!) lukuennätyksiä

Minna: Huhtikuu oli paksujen fantasiakirjojen kuukausi! Jotain luettujen opusten koosta kertoo se, että neljällä kirjalla päästiin yli 2000 sivun yhteismäärään. Isoin järkäle oli ehdottomasti alkukuusta luettu 800-sivuinen Sarah J Maasin new adult -uutuus House of Earth and Blood, jota rakastin! Maas on yksi lempikirjailijoitani kautta aikojen ja oli ihanaa päästä lukemaan häneltä jotain uutta ja [...]

Kauniisti kaartuva kaula ja neljä muuta YA-kirjallisuuden klisettä, jotka naurattavat ja viihdyttävät

Kauniisti kaartuva kaula ja neljä muuta YA-kirjallisuuden klisettä, jotka naurattavat ja viihdyttävät

Olen lukenut huhtikuun aikana pitkästä aikaa enemmän young adult -kirjallisuutta ja erityisesti fantasiaa. Aloitin kuun lukemalla Cassandra Claren Infernal Devices -sarjan avausosan Clocwork Angel, jonka kuvaukset William Herondalesta inspiroivat tämänkin postauksen aiheen. Clockwork Angel oli muuten ihan viihdyttävä lukukokemus, vaikka päähenkilö olikin alkuun täysin hyödytön ja rasittava ja miespäähenkilöt tietenkin komeita ja synkkiä. Siitä päästäänkin [...]

Viisi maagista YA-uutuutta, jotka haluaisin lukea heti!

Viisi maagista YA-uutuutta, jotka haluaisin lukea heti!

Kirjalistojen tekeminen on niin mukavaa ja uutuuksien odottaminen kutkuttavaa, että minunkin oli pakko taas päästä siihen hommaan! Laura julkaisi aivan alkuvuodesta omat tämän kevään odotetuimmat kirjansa kotimaisten kustantamojen katalogeista. Päällekkäisyyksien välttämiseksi sekä meidän erilaisista lukumauista johtuen päätin (aiempien vuosien tapaan) keskittyä englanninkielisten young adult -uutuuksien listaamiseen. Näiden keräämisessä on aina oma hommansa ja teenkin sitä […]

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia

Marraskuussa palasimme vanhojen suosikkien pariin ja suunnittelimme joulukuun lukuspurttia

Minna: Marraskuu osoittautui tasaisen varmaksi lukemiskuukaudeksi! Luin yhteensä kuusi kirjaa, joista yksi oli sarjakuva-albumi ja loput romaaneja. Kuukauden kohokohta oli ehdottomasti Renée Ahdiehin The Beautiful, jonka historiallinen tunnelma ja viihdyttävät henkilöhahmot pitivät otteessaan alusta loppuun. Yllättäen pidin myös Antti Heikkisen Kehvelistä, vaikken suomalaista kirjallisuutta kovin usein luekaan. Pitäisi ehkä harrastaa sitä hieman enemmän! Päätin kuukauden [...]

Lokakuussa paukkuivat ennätykset niin lukemisessa kuin blogissakin

Lokakuussa paukkuivat ennätykset niin lukemisessa kuin blogissakin

Laura: Tuntuu, että lokakuun alusta olisi iäisyys! Olen ollut myös tämän kuukauden saikulla (parantukaa jo penteleen kädet!), joten olen jälleen ehtinyt lukea todella paljon kirjoja. Rikoin jopa elokuussa tekemän lukuennätyksen. Hopeareunus ja niin edelleen. Kuukauden kirjakattaukseen mahtuu monia keskinkertaisia kirjoja, mutta myös todellisia helmiä! Suvi Auvisen Lihan loppu oli ajatuksia vavisutteleva tietokirja, Margaret Atwoodin Testamentit [...]

8 kirjaa, jotka luin alle 24 tunnissa (eli suorastaan ahmin)

8 kirjaa, jotka luin alle 24 tunnissa (eli suorastaan ahmin)

Joidenkin kirjojen kanssa se vain tapahtuu - nimittäin ahmiminen. Aloitat kirjan tarkoituksenasi lukea muutama luku ennen nukkumaanmenoa, mutta yhtäkkiä kello on neljä yöllä ja olet juuri lukenut lähes 400-sivuisen opuksen yhdeltä istumalta. Seuraavana aamuna silmät ovat ristissä ja päässä pyörivät romaanin tapahtumat ja tunnelmat, mitä ei erityisemmin auta, että näit niistä kaiken lisäksi untakin. Kuulostaako [...]

Tuplasin luettujen kirjojen määrän tänä vuonna – joukkoon mahtuu kolme viiden tähden kirjaa

Tuplasin luettujen kirjojen määrän tänä vuonna – joukkoon mahtuu kolme viiden tähden kirjaa

Tämä vuosi oli oikein hyvä lukemisvuosi mulle! Sain lähes tuplattua lukemieni kirjojen määrän viime vuoteen verrattuna, sillä viime vuoden saldo oli 36 kirjaa ja tämän vuoden saldo on 65 kirjaa. (Ehkä 66, jos saan viikonloppuna vielä yhden novellikokoelman loppuun.) 65 kirjaa on aika varmasti myös kaikkien aikojen ennätykseni vuodessa luettujen kirjojen määrässä – se on [...]

Marraskuu oli täynnä hyvää luettavaa – mutta odottakaapa joulukuuta!

Marraskuu oli täynnä hyvää luettavaa – mutta odottakaapa joulukuuta!

Pimeä marraskuu on pian ohi ja joulukuu aivan ovella! Pimeys ei onneksi eksynyt blogiin, sillä Laura piti linnaketta pystyssä ansiokkaasti, kun Minna piti blogilomaa. Tässä postauksessa käydään taas läpi kuukauden luetut, sekä blogin kuulumiset. Joulukuusta on tulossa sisällön suhteen aivan uskomaton ilotulitus, joten pysyhän kuulolla! (Ja seuraa meitä kaikissa mahdollisissa kanavissa: Instagram, Youtube ja Facebook.) [...]