Sarah J Maas: A Court of Thorns and Roses (ACOTAR #1)

Seuraava arvio saattaa olla asteen verran puolueellinen: rakastan nimittäin tämän sarjan kakkososaa ja olen lukenut sen nyt nejä kertaa. Tämän kyseisen avausosan olen nyt lukenut kahdesti, enkä siis voi oikeastaan olla vertaamatta näitä kahta toisiinsa. Mutta yritetään nyt silti…

A Court of Thorns and Roses on samannimisen sarjan avausosa ja se ilmestyi vuonna 2015. Sarah J Maasin toinen sarja, Throne of Glass, oli jo saavuttanut  jonkin verran suosiota ja olin itse ahminut kolme ensimmäistä osaa muutamassa viikossa edellisenä keväänä. (ToG:a on nyt jo viisi osaa!) Toivoin siis ACOTARia joululahjaksi toissa vuonna ja sain sen, mutta mulla meni useampi kuukausi ensimmäisellä kerralla, kunnes tartuin siihen.

Tarina sijoittuu maailmaan, jossa haltiat ja ihmiset elävät samassa maailmassa ja heidän välillään on vuosituhansia veristä historiaa. Päähenkilö Feyre asuu ihmisten alueella suuren haltioiden asuttaman alueen kärjessä. Hänen perheensä on köyhä, mikä pakottaa Feyren metsästämään ruokaa. Eräänä päivänä hän tappaa valtavan suden, joka osoittautuu haltijaksi. Viikon kuluessa perheen mökkiin ilmestyy haltia, joka vaatii Feyreltä tämän omaa elämää vastineeksi kuolleen haltian hengestä. Verivelasta alkaa seikkailu, joka muuttaa Feyren koko elämän.

Suosittellen sarjaa lämpimästä kenella tahansa fantasiasta, seikkailusta ja romantiikasta pitävälle. Takaan, ettet pety. Etenkin jos jaksat lukea sekä avausosan että jatko-osan.

Jos et ole lukenut kirjaa ja haluat lukea sen, lopeta lukeminen nyt.

No niin, täältä pesee niitä spoilereita. Mökkin muratutuva haltija, Tamlin, vie Feyren mukanaan Prythianiin, Kevään valtakuntaan (Vai hoviin? Mä luen näitä englanniksi, enkä tiedä, mikä oikea suomennos on…). Feyren tulee elää siellä loppuelämänsä maksaakseen velkansa tappamastaan haltiasta. Asiat eivät kuitenkaan ole hyvin Kevään valtakunnassa, sillä haltijoiden maita riivaa sairaus, joka heikentää heidän taikuuttaan ja liimaa heidän kasvoilleen tanssiaismaskit.

Useista vaaroista ja maskista huolimatta Feyre rakastuu Tamliniin (tan-tan-taa) ja kaikki on ah niin ihanaa. (Näitä kohtauksia on niin vaikea lukea uudelleen, kun miettiin mitä kakkososassa tapahtuu, mutta siitä lisää kohta.) Prythianin sairaus kuitenkin voimistuu ja Tamlin lähettää Feyren takaisin ihmisten maailmaan turvaan. Rakkaudesta kipeä Feyre ei tyydy kohtaloonsa, vaan palaa Prythianiin ja suuntaa haltijoiden pyhän vuoren alle pelastaakseen rakastettunsa ja tämän kansan. Käy ilmi, että sairaus on ollut haltioita hallitseva Amarantha, kilpailevan kuninkaan komentaja Hybernistä. Amarantha asettaa Feyrelle kolme koetta, jotka suoritettuaan sekä Feyre että Tamlin ja tämän kansa pääsevät vapaaksi.

Feyre suorittaa kokeet onnistuneesti, mutta Amarantha kiduttaa ja tappaa ihmistytön silti. Kuin ihmeen kaupalla sekasorrossa Amarantha kuitenkin kuolee ja haltijat vapautuvat. Feyre, joka herätetään henkiin, ja Tamlin palaavat Kevään hoviin.

Paitsi että, kaikki ei olekaan niin yksinkertaista. Kokeiden aikana Feyre tekee sopimuksen Yön valtakunnan korkeimman lordin, Rhysandin, kanssa. Rhysand pelastaa Feyren, jos tämä viettää viikon kuukaudessa Rhysin kanssa. Nämä kohtaukset ovat omia lemppareitani. Maasin tapa kuvata sitä, miten Feyren mieli murtuu Amaranthan pimeässä sellissä ja miten Rhysin herättämät tunteet, viha epätoivon sijaan, saavat Feyren pysymään hengissä, on mestarillista. Rhysistä maalataan pahiksen kuvaa koko tarinan ajan, mutta lukijasta tuntuu koko ajan, että hän on Feyren puolella. Lopussa Rhys on ainoa, joka yrittää tappaa Amaranthan ennen kuin kirous on murrettu.

Henkilökohtaisesti Tamlin ärsytti minua alusta saakka. Liian perinteisen komeaa suojelevaa tyyppiä – liian satuprinssi. Vuoren alla hahmo otti aivoon vielä enemmän, lähinnä siksi, että Feyre teki kaikkensa Tamlinin ja tämän kansan pelastamiseksi. Hän tuhosi itsensä ja lopulta kuoli, jotta haltijat saisivat vapautensa ja mitä Tamlin teki? Ei mitään. Ajattelin näin jo ensimmäisellä lukukerralla ja toisella kerralla (kakkososan lukemisen jälkeen) tunne vain korostui entisestään. Voi luoja mikä aasi, Tamlin siis.

Kerronnallisesti ACOTAR on taattua Maasin laatua ja maailman rakentaminen on aivan omaa luokkaansa. Mukana on kiehtovia pieniä yksityiskohtia ja halu tietää maailmasta lisää kasvaa jokaisella sivulla. Asiat eivät todellakaan ole niin yksioikoisia kuin miltä ne näyttävät. Lisäksi tarinan hahmot on rakennettu erittäin hyvin (Feyre muistuttaa hieman Aelinia Throne of Glassista) ja he kehittyvät valtavasti jo kahden kirjan aikana.

Jos et ole vielä lukenut kakkososaa, A Court of Mist and Furya, niin suosittelen jatkamaan. ACOTARissa on vähän sama juttu kuin Throne of Glassissa, ensimmäinen osa keskittyy hahmojen luomiseen ja maailman rakentamiseen, seuraavissa osissa päästään enemmän kiinni toimintaan.

Nyt, jos et ole lukenut ACOMAFIa, etkä halua spoilereita, lopeta lukeminen. Seuraavassa asiaa molemmista kirjoista.

Kuten sanottu, ACOTARin lukeminen kakkososan tapahtumat tietäen oli tuskallista. Toki ilman ykkösosan tapahtumia Feyre ja Rhysand eivät koskaan tapaisi. Ja jos Tamlin ei käyttäytyisi niin kuin hän käyttäytyy, kakkososa ei olisi läheskään niin kiinnostava.

ACOMAFin tapahtumat avaavat Rhysin motiiveja myös todella paljon ja ykkösosaa lukiessa on herkullista huomata, miten jo siellä on paljon viitteitä Rhysandin ja Feyren tulevaisuudesta. Itseasiassa jo aivan kirjan alussa Feyre kävelee Kevään hovin puutarhassa ja tuntee, että häntä seuraa joku näkymätön, joka kikattaa. Näitä taitaa olla kaksi, eli ne voisivat olla Nuala ja Cerridwen. (Onko kellään muulla tullut sama ajatus?) Aivan kirjan alussa puhutaan myös Feyren kotiinsa tekemistä maalauksista, jotka Rhys tuo ilmi ACOMAFin viimeissä luvuissa.

Kaikki tässä sarjassa, kuten yleensäkin Maasin teoksissa on loppuun saakka mietittyä. Ja se viehättää allekirjoittanutta hyvin paljon. Seuraavassa arviossani pureudutaan tiukemmin A Court of Mist and Furyyn ja voin taata, että siitä tekstistä tulee aivan yhtä pitkä ja polveileva kuin tästäkin. Jos olet lukenut molemmat sarjan kirjat, niin kerro ihmeessä kommenteissa, mitä tykkäsit!

★★★★
Sarah J Maas: A Court of Thorns and Roses (ACOTAR #1)
Bloomsbury, 2015
Sivuja 416
Luettavaksi omasta hyllystä